Kivaa ja jännää: otteita kulttuuritarjonnasta

Alkuun päivitys edelliseen: sain otettua itseäni niskasta kiinni ja hoidettua Foreign Police -asian. Ja täytyy sanoa, että se oli helpompaa kuin julkisen liikenteen matkakortin hankkiminen. Menin poliisiasemalle 7.20, jolloin jonossa edelläni oli alle kaksikymmentä ihmistä. Sisään päästiin klo 8 ja sain vuoronumeron 3 (ne parikymmentä muuta olivat enimmäkseen muilla asioilla). Ehdin juuri sopivasti täyttää rekisteröitymislappuset (jotka olivat hupsun ja epäkäytännöllisen pieniä – täällä ilmeisesti säästetään paperia ja mustetta ihan tosissaan) sanakirjan kanssa, kun tuli vuoroni. Asiaa hoitamassa oli mukava poliisisetä. Tervehdin, ojensin lappuset ja jäin odottamaan, kun setä naputteli tietojani tietokoneelle. Sen suurempaa dialogia ei tarvinnut käydä (tiivistettynä: "Puhutko tšekkiä?" "Vähäsen" "Super. Opiskeletko?" "Kyllä"). Täyttämieni lappusten lisäksi tarvitsi näyttää vain passi ja vuokrasopimus (tunnistin poliisisedän kysymyksestä sanat tarvita, asunto, paperi ja vuokraemäntäni sukunimi). 8.44 olin jo ratikassa matkalla kotiin.
________________________________________________________________________

Lupasin kertoa kivoista ja jännistä jutuista. Marraskuu on ollut varsin musiikin- ja teatterintäyteinen kuukausi. Mainitsin viimeksi Andrew Lloyd Webberin, joten aloitetaan hänestä.

Lauantaina 7. päivä kävin katsomassa Oopperan kummituksen eli Fantom Operyn Goja Music Hallissa. Olen suuri musikaalifani ja erityisesti Webberin tuotantoa rakastan, joten Oopperan kummituksen näkeminen livenä oli pitkäaikaisen unelman täyttyminen. Näytös oli, kuten odottaa saattoi, aivan upea. Kokemuksesta vielä ikimuistoisemman teki se, että massiivinen kristallikruunurekvisiitta jumiutui ensimmäisen kohtauksen jälkeen häiritsevästi lavan eteen, joten toinen kohtaus täytyi keskeyttää, kun sitä hinattiin kahdenkymmenen minuutin ajan ylös. Sitten toinen kohtaus saatiin nähdä uudestaan. Puvustus ja lavastus oli tavattoman tyylikästä, ja mitä tulee musiikkiin ja tarinaan, taisin saada jotain roskia silmään lopussa.

Musikaali oli luonnollisesti tšekiksi, mutta se ei haitannut, koska olen lukenut alkuperäisen kirjan ja nähnyt musikaalin filmatisoinnin (en todellakaan liian) monta kertaa. Jonkin verran pystyin seuraamaan dialogiakin. Huvittavana kielellisenä väärinymmärryksenä mainittakoon, että koska laulamista tarkoittava verbi zpívat ei ollut minulle tuttu, tulkitsin aluksi sen tilalle haukottelemista tarkoittavan sanan zívat.

Kansallisteatteri Národní-kadulla

Musikaaleja on toistaiseksi nähty yksi, baletteja yksi ja oopperoita yksi. Viime viikolla vuorossa oli Verdin La Traviata, joka niin ikään oli kauniisti toteutettu ja tarina kaikesta perinteisyydestään huolimatta koskettava (ja nyt vasta tajusin, että kotona kirjahyllyssäni on teos, johon tämä ooppera perustuu.) Tänä iltana on jälleen vuorossa toinen ooppera, nyt itse tšekkiläisen suuruuden Dvořakin teos Rusalka. Ensi viikolla vuorostaan balettiin ei vaan sittenkin taas oopperaan.

17. päivä oli myös sellainen musiikillinen huipentuma, että orkesterillani oli kauden ensimmäinen konsertti Betlehemin kappelissa. En edes tiedä, mikä tilaisuus oli kyseessä, mutta se oli suljettu kutsutilaisuus ja meidän lisäksemme siellä esiintyi yliopiston kuoro. Keikan lopuksi oli skumppa- ja napostelutarjoilua.

Keikka meni paremmin kuin odotin, koska kahdesta harjoitusviikonlopusta huolimatta joissain kappaleissa oli huolestuttavaa epävarmuutta ja -vireisyyttä. Vasta konsertissa oli ensimmäistä kertaa kaikki soittajat paikalla yhtä aikaa (mikä johti muun muassa yllättävien symbaalien aiheuttamiin säpsähdyksiin).

Tuossa kenraaliharjoittelee kuoro. Sori, soittaessa on itse vaikea olla ottamassa kuvia.

Omalta osaltani ilmeisesti suoriuduin ilmeisesti myös hyvin (huolimatta lähes olemattomasta näköyhteydestä kapellimestariin), koska minua onniteltiin kovasti konsertin jälkeen ja taputusvaiheessa kapu nostatti minut ihan erikseen seisomaan. Arvostan toki sitä, että soittoani kehutaan, mutta minusta esimerkiksi fagotistimme kuudentoista tahdin soolo oli paljon vaikuttavampi kuin minun muutamat lyhyemmät tuuttaukseni. Mutta kai he ottavat oman fagotistin soittotaidot jo itsestäänselvyyksinä. Luulen myös, että orkesterin omat cornistit ovat laittaneet riman aika alas (kaikella rakkaudella sektiokavereitani kohtaan, mutta välillä he kuulostavat norsun ummetukselta), joten oikeasti kivalta kuulostava käyrätorvi on aika ihmeellinen asia.

Keikan ansiosta 18. päivän keskiviikkoharjoitukset oli peruttu, joten pääsin toista kertaa tällä lukukaudella osallistumaan tiedekuntani leffakerhoon, jossa näytetään viikoittain tšekkiläisiä elokuvia englanniksi tekstitettynä. Tällä viikolla katsottiin musikaalikomedia Lemonade Joe. Oli outo ja etenkin oudon värinen, mutta sitäkin viihdyttävämpi kokemus. Elokuvan päähenkilön nimi muuten lausuttiin kuten kirjoitetaan, ei siis oikean englantilaisen ääntämyksen mukaisesti.

Harmillista, etten varmaankaan taas pitkään aikaan pääse osallistumaan, ellei orkesteria peruta toistekin. Mutta eipä siellä luentosalissa mitenkään turhan mukavaa muutenkaan ole istua...


Prahassa olen pitänyt siitä, että musiikkiin on helppo törmätä kaduilla. Konserttitarjontaa on paljon ja halvalla, mutta aina ei jaksa nähdä niihin menemisen vaivaa.

Olen kerännyt kännykkääni joukon kuvia katusoittajista. Osa heistä on ollut todella hyviä tai melko hyviä, osa ei ollenkaan hyviä. Epävireiselle viulistille tai epämääräisesti nokkahuilulla improvisoivalle muusikolle en anna rahaa, enkä yleensä sellaisille, jotka näyttävät soittavan playbackina (yksi tällainen epäilys heräsi säkkipillin kohdalla, mutta asian pohtimisen jälkeen arvelen, että säkkiin varastoituneen ilman ansiosta ääntä voi tulla myös silloin, kun soittaja ei puhalla pilliin). Mutta jos olen ihan pysähtynyt ihastelemaan, olen muutaman kolikon heittänyt.

Prahan linnassa

Nuoria muusikoita Kaarlensillalla

Swingiä Vanhankaupunginaukiolla. Olikohan tämä se Jazz No Problem? En ole varma.

Säkkipilli ja muuta folkahtavaa: vakionäky Vanhankaupunginaukiolla

Viinilasinsoittaja Hybernia-teatterin edustalla

Prahan linnan tietämillä: hauskoja setiä rallattamassa

 

Lähellä Malostranská-aukiota

Tämä setä ei ollut hyvä viulisti.

Lopuksi hieno musiikkiaiheinen kuva, jota olen pihdannut erityisen pitkään. Osittain siksi, että se on niin huono ja kuvittelin pitkään, että jaksaisin käydä ottamassa paremman otoksen, osittain siksi, etten ole keksinyt, mihin se liittyisi. Malá Stranassa jossain turistikrääsäkaupan ikkunassa bongattuja soittimia, jotka ovat saaneet vaikutteita naisanatomiasta: