Kymmenen yötä

... ja yksitoista päivää kesti, kunnes sain kämpän.

Kävin katsomassa hostellissaoloaikanani neljää. Ensimmäinen oli liian kallis eikä huoneessa olisi ollut ikkunaa (en laske ikkunaksi katonrajassa olevaa pientä maitolasista ikkunantapaista olohuoneeseen), toisessa ei ollutkaan omia vaan kahden hengen huoneita ja keittiö oli liiankin karsittu (ei esimerkiksi sähköuunia), kolmenteen olisin mennyt todella mielelläni sen etäisestä sijainnista huolimatta, mutta vuokraemäntä päättikin viime hetkellä ottaa sinne jonkun toisen, ja neljänteen eli tähän nykyiseen en olisi erityisemmin halunnut, mutta alkoi olla pakko päästä johonkin. Viidettäkin piti mennä katsomaan, mutta sitä vuokraava tyyppi oli todella hämärä ja hankalasti tavoitettavissa. Tivasi Whatsappia ja Skypeä, vaikka lupasin itse soittaa ja tulemaan paikan päälle, mutta ei toisaalta ollut Skypessä sovittuna ajankohtana.

Tämä on neljän hengen solu. Kämppiksinä kolme miestä, joista yksi ei puhu englantia. Mukaviltaja avuliailta vaikuttavat kaikki (joku puolalainen vaihtari ihmetteli, eikö minulla ole turvaton olo miesten kanssa, mutta minä ihmettelen, eikö heillä asuntolassa ole turvaton olo, kun kuulemma kaikki irtoava varastetaan, jos selkänsä hetkeksikään kääntää...) ja mikä tärkeintä, täällä on enimmäkseen tapana olla yksin huoneissa.

Vuokra on yhteensä 7 000 korunaa eli ~260 euroa, ja siihen kuuluu netti, sähkö, vesi, kalusteet ja kaikki muu mahdollinen. On pesukone ja jopa astianpesukone. Täällä on oikein siistiä. Outona yksityiskohtana ehkä se, että vessassa ei ole lavuaaria, mutta kylpyhuoneessa niitä on kaksi. Avainnipussani on neljä avainta: ulko-oveen, postiluukkuun, kämppään ja omaan huoneeseen. Tsekkiläiset lukot tuntuvat edelleen kamalan hankalilta. Ne pyörivät monta kierrosta, ja vain yksi suunta oikeasti avaa lukon, joten pyörittelen sitä yleensä aina väärään suuntaan. Ja nämä lukot ovat samanlaisia molemmin puolin ovea, ei ole siis sitä kätevää vipujuttua, jolla ovi avataan, joten periaatteessa voisin vahingossa lukita itseni asunnon sisään, jos avaimet jäisivät ulkopuolelle.

Keskustaan on melkein kymmenen kilometriä, mutta metro sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä, samoin kuin Prahan suurin ostoskeskus Centrum Chodov (vähän niin kuin Hodor). Pihapiiri ja alue ylipäänsä on melko rumaa, mutta lähellä on myös metsä.

Nyt yritän olla katsomatta lisää asuntoilmoituksia siltä varalta, että sieltä löytyisi jotain kivaa.

Onko kämpän saaminen siis helppoa? Jos ei ole tiukkaa budjettia, ei välitä, millä alueella kämppä sijaitsee, jos on kavereita, joiden kanssa etsiä yhdessä, jos on valmis kyttäämään ilmoituksia päivät läpeensä ja soittamaan heti potentiaalisen paikan löydyttyä, on valmis ottamaan asunnon vasta lokakuun alusta ja on muuten vain onnekas, kämpän löytäminen on helppoa. Erityisen helppoa, jos ei vaadi omaa huonetta. Helpointa ja halvinta on mennä Hostivařiin asuntolaan.

Samalla voisi miettiä, mitä helppous on itse kullekin. Minulle se ei ainakaan ole sitä, että pitää lähteä ulkomaille tietäen yösijansa vain kahdeksi seuraavaksi yöksi, joutuu päiväkaudet lähettelemään kymmeniä viestejä ja soittelemaan perään ja saa myös kymmeniä ohareita juuri, kun on ehtinyt innostua ja huokaista helpotuksesta. Joku muu ei välttämättä olisi moksiskaan, vaan ajattelisi, että niinhän ne asiat aina vaihdossa menevät, yksitoista päivää sinne tai tänne.

Mutta nyt ollaan täällä Roztylyssä. Pääasia, ettei tarvitse olla ikuisesti hostellissa (jossa ihan tosi saattoi olla luteita, ainakin kehooni ilmestyneistä näppylöistä päätellen. Voihan pylly, ma sanon, jos ne leviää tavaroistani tännekin) eikä kämppässä oleminen tunnu vastenmieliseltä. Ihan hyvin tässä kävi.

Muuten, olen tässä kämppiä etsiessä alkanut tulla siihen tulokseen, että suurta osaa tsekkiläisistä vaivaa kyvyttömyys vastata sähköposteissa esitettyihin kysymyksiin, tai ylipäänsä vastata kohtuullisessa ajassa. Jos esitti neljä kysymystä, sai ympäripyöreän vastauksen yhteen ja ehkä tuli yksi vastakysymys. Minä olen tottunut olemaan säntillinen ja perusteellinen kaikessa, myös ja erityisesti kirjallisessa viestinnässä, joten on vaikea tottua tähän, että tsekkiläisiin ei saa mitään otetta ja kaikki tieto pitää nyhtämällä nyhtää. Välttelevätkö he kysymyksiä tai täsmällisyyttä syystä vai tavasta? En siis oikeastaan tiedä, oliko esimerkiksi sen erään asunnon, jota en käynyt katsomassa, vuokraisäntä oikeasti tosi hämärä tyyppi vai ovatko tsekkiläiset keskimäärin sellaisia viestinnässään.

Mitä yhteistä on nenällä ja trumpetilla?

Käppäilyä ja kuulumisia

Seuraa valikoidusti yleisluontoisia kuulumisia ja kuvia, ei mitenkään erityisen hyvin jäsenneltynä.
 
Prahassa on kulunut jo kymmenen päivää ja varsinaisen ohjelman (tulin Prahaan reilua viikkoa ennen tiedekuntani virallista Orientation weekiä), seuran ja tekemisen puutteessa olen ehtinyt kierrellä kaupunkia. Yleensä en pidä suurkaupungeista, koska niissä on liikaa ihmisiä, autoja ja katuja. Täällä ei kuitenkaan ole ollenkaan ahdistanut kulkea päämäärättömästikään ilman nykyteknologista navigointiapua. Aina on ollut hallittu olo ja tuntemattomat paikat enimmäkseen houkuttelevat eivätkä pelota tai ärsytä. En muista Suomen kaupungeista moista oloa.

Palasin ensimmäiseen hostelliini toisella viikolla, kun toinen hostelli osoittautui ikävämmäksi ja täällä oli taas tilaa. Viihdyn aika hyvin, vaikka oman asunnon tai edes huoneen kaipuu vaivaakin(ja, kuten viime kirjoituksessa mainitsin, minulla on lieviä lutikkaepäilyjä, jotka osasin tässä kohtaa ohittaa, koska uuden hostellin etsiminen olisi ollut liian rasittavaa). Täällä on yleisesti siistiä ja omaan makuun sopivaa sisustusta. Hostellin logokin on veikeä. Monenlaisia, enimmäkseen etäisiä huonekavereita. Jostain lähikadulta kantautuvaa tupakansavuiselta ja hämärältä pubilta kuulostavaa saksofonin soittoa, tuliaiskrääsäkauppojen ihmishälinää ja Segwayiden hurinaa. Aamupalalla todella rasvaista jogurttia.

Sijainti on mainio, vaikka en edes tajunnut sitä petipaikkaa varatessani. Minulle tuli yllätyksenä, että Prahan linna on oikeasti aivan kulman takana ja nähtävissä myös ikkunoista.

Nerudova-katu

Prahan linnaa

Toki sijainti tarkoittaa myös aika käsittämättömiä turistivirtoja. Hassua muuten, että olen jo kahdesti päätynyt opastamaan turisteja muun muassa metroasemalle, linnalle ja kertonut, mistä tietty ratikka lähtee, vaikka en ole itse sitä edes käyttänyt.

Olen aika sattumanvaraisesti johonkin suuntaan lähtiessä käynyt näinä päivinä läpi myös Kaarlensillan, vanhan keskustan astronomisine kelloineen (ja kalliine hintoineen: 1,5 litran vesipullo maksoi yli kaksinkertaisen hinnan ydinkeskustassa verrattuna Malá Stranan pikkukauppoihin), tiedekuntani tiloja, parit puistot ja Petřín-kukkulan. Se taitaa olla tämänhetkinen lempipaikkani. Ikään kuin Jyväskylän Harju, paitsi että Jyväskylässä ei ole punatiilikattomerta eikä funikulaaria.

Vyšehradia, eli eräällä mäellä sijaitsevaa linnoitusta ja puistoaluetta, muistin erityisesti kehutun. Menin sinne toisena viikonloppuna, jolloin siellä oli myös Vegetariánský festival.

Vysehrad vastarannalta

Maisemia ja turisteja

Minut tähän pääsymaksulliseen tapahtumaan veti ravintoloita sosiaalisilta kaavoiltaan helpompi kasvisruokatarjoilu, mutta siellä oli paljon todella hipahtavaa porukkaa ja ohjelmaa. Yhdestä teltasta kuului didgeridoon ja beatboxauksen  yhdistelmä, siellä täällä oli suitsukkeita (oletan, että kävijöitä yritettiin subliminaalisesti houkutella ostoksille tai käännyttää johonkin tai molempia) ja paljasjalkaiset rastapäät huojuivat musiikin tahdissa. Parissa teltassa oli huuhaavaihtoehtoisia parannusmenetelmiä esitteleviä tahoja.

Tiesittekö muuten, että on olemassa mustaa riisiä?

Romanttista art noveau-arkkitehtuuria ei riitä kaikkialle, kuten huomasin vaikkapa käydessäni katsomassa potentiaalisia asuntoja syrjäisemmissä kaupunginosissa. Paljon on neuvostohenkisiä betonilaatikoita, paljon  rapistuvia kivimurjuja ja graffiteja.

Vltavan olen ylittänyt ainakin kuutta siltaa pitkin tähän mennessä. Jostain syystä tuli mieleen, että ehkä kuokkalalaisella pitää olla erityinen suhde siltoihin, siksi tämän mainitsen.

En ole shoppaillut vielä yhtään, eihän minulla ole paikkaa, jossa säilöä ostoksia. En halua ennen tulevaa muuttoa kerätä lisää kannettavaa.

Jaa, sää on ollut ihan kiva. Vähän kuin Suomen kesä, mutta vähemmän sateinen.

Satunnaisia huomioita Prahasta:

• Jalankulkijoiden vihreät valot kestävät usein niin lyhyen hetken, etten ehdi edes kadun puoliväliin.
• Täällä "supermarketit" ovat R-kioskin kokoisia aasialaisten pitämiä päivittäistavarakauppoja. Useimmissa puolet tarjonnasta vaikuttaa olevan alkoholia.[Muoks. Okei, ehkä vähän liioiteltua. Minimarketit ovat ≤ R-kioski, supermarketit kokoluokkaa R-kioski–Siwa.]
• Koirat saavat liikkua vapaana ainakin puistoissa, aika usein muutenkin.
• Mikä näitä lukkoja oikeasti vaivaa? Kaikki hostellin asukkaat tappelevat niiden kanssa. Ihan käsittämätön määrä turhia kierroksia, ja välillä ne ovat niin jäykkiä, että usko ehtii mennä.

Koditon

Päätin jo keväällä, että jos vain on mahdollista, en mene yliopiston asuntolaan. Se on kaukana keskustasta, siellä on vain kahden hengen huoneita, paljon biletysintoisia vaihtareita, ja se on muuten vain aika kamala murju. Asuin Jyväskylässä kolmisen vuotta solussa, ja jo se oli välillä hyvin kamalaa ja stressaavaa. En pysty kuvittelemaan, kuinka nämä jaetut huoneet voisivat olla siedettäviä.

Lähtöorientaatiossa sanottiin, että yksityisiltäkin markkinoilta asunnon saa melko helposti, ja sen saa hankittua yleensä vasta Prahasta käsin. Menee ensin asumaan hostelliin, kyllä sieltä jotain nopeasti löytyy. Valinnanvaraakin piti olla, hintatason alhainen. Vaikka kaikki tutut koko ajan kyselivät, että jokos on kämppä tiedossa, en jaksanut vielä stressata, kun minut oli vakuutettu sen tarpeettomuudesta.

No, olen ollut Prahassa kuusi päivää ja potentiaalisten asuntojen ja kämppäkaverien määrä on koko ajan laskenut. Olin jo hyvissä ajoin elokuussa yrittänyt löytää tyyppejä, joiden kanssa etsiä asuntoa yhdessä, mutta yksi kerrallaan he ovat tehneet oharit. Olen ison osan päivistä käyttänyt varmaan tusinan eri nettisivun koluamiseen (esim. spolubydlici.cz, erasmusinprague.com, eurasmus.com,  myflatshare.com, bezrealitky.cz, chcispolubydlici.cz, espolubydlici.cz, jopa prague.craigslist.cz ja välityspalkkiollisia tai maksullisia expats.cz, foreigners.cz, erasmusu.com... ja googlatkaa, löytyy kyllä joka lähtöön). Jopa tsekinkielisiin ilmoituksiin olen tarttunut heikolla kielitaidollani ja Google Translatella. Olen lähettänyt kymmeniä sähköposteja, joihin vastaus yleensä on "sorry, it's rented already" tai "I'm looking for someone who stays longer", jos vastausta edes tulee.

Tänään kävin katsomassa yhtä kämppää, joka olisi yksityinen huone kolmen hengen solussa, mutta vuokra olisi noin 300 euroa ja siihen päälle toiset 300 välityspalkkiota. Olen asunut Helsingissäkin halvemmalla. Kuulemma ulkomaalaisilta opiskeijoilta uskalletaan pyytää korkeampia vuokria, koska meille maksetaan kuitenkin Erasmus-apurahaa ja olemme epätoivoisia. En usko, että otan sitä, mutta saattaa olla, että olen kuitenkin riittävän epätoivoinen ottaakseni kalliin ja ikkunattoman huoneen.

Tässä kohtaa alkaa taas ärsyttää, miksi kaikki mainostavat kaikkien näiden käytännön järjestelyjen olevan niin helppoja. Jos kerta asunnon hankkiminen on niin helppoa ja kätevää, niin mitä sitten teen väärin, kun niitä ei vain löydy? Onko vika jälleen kerran siinä, etten ole Facebookissa?

Elämä siis jatkuu hostellissa. Olin ensiksi kolme yötä aiemmin mainitussa Arpacayssa, sitten siirryin kolmeksi yöksi Hostel Mangoon, koska luulin, että Arpacayssa oli täyttä. Eipäs ollutkaan, ja Mangossa on moni asia kurjemmin (ei aamiaista, pyyhkeet pienempiä, huoneet pienempiä, meluisaa, vessassa outo haju, vaikka silminnähden siistiä onkin...). Huomenna palaan takaisin Arpacayhin silläkin uhalla, että matkaa sinne on melkein kilometri ylämäkeen. Ja saatoin nähdä siellä luteen viimeisenä päivänäni. Yritän olla ajattelematta sitä.

Muita huomioita Prahasta:

• Vltavalla on valtavasti joutsenia. Olen todella huono arvioimaan mitään numeerisesti, mutta kymmeniä, varmaan lähempänä sataa.
• Segwayt on täällä Juttu turistien keskuudessa. Luulin, että ne ovat jotakuinkin legendaa. Sen sijaan pyöräilijöitä ei juuri näe (minkä ymmärrän hyvin, Jyväskylä tuntuu hyvin pyöräilijäystävälliseltä tähän verrattuna).
• Jos hostellin nettisivuilla lukee "breakfast available", se ei tarkoita, että aamiaista olisi oikeasti tarjolla (kröhköh Mango). Ja jos kahvilan ovessa lukee "fresh salads", se ei tarkoita, että heillä olisi valikoimassaan minkäänlaisia salaatteja.
• Maleksivia turisteja kaikkialla, etenkin täällä Malá Stranassa (Vltavan länsirannalla sijaitsevaa vanhaa keskusta-aluetta, jossa myös Prahan linna sijaitsee). Ne muodostavat 2–4 hengen levyisiä lyllerrysrintamia (yrittäkääpä sanoa tuo ääneen), joista ei pääse millään ohi. Tai sitten ne hurjastelevat Segwayilla.
• Jos kuvittelee, että alaselkään yltävät hiukset saa pestyä Bodyshopin palasaippualla (joka oli matkalaukun tilavuuden rajallisuudesta johtuen ainoa mukaan pakkaamani peseytymistuote), tulee pettymään. Ja pesemään hiukset uudestaan. Kahdesti. Ja selvittämään hoitoaineettoman pesun tuottamia takkuja.

Lopuksi vielä kuva taideteoksesta, jonka näin Smíchovissa (myös länsirannalla, mutta etelämpänä, uudempaa kasvavaa asuinaluetta). Laatu on vähän kakkaa, koska wanhanmallinen epä-älykäs Nokia jne. Lisään joskus varmasti enemmänkin jänniä kuvia.

Vaihtokohteen valinnasta

Tätä kysyttiin jossain vaiheessa ärsyttävyyteen asti Suomessa ja kohta kysytään varmaan lisää, kunhan orientation week alkaa (reilun viikon päästä) ja pääsen täältä hostellista sosiaalisempiin piireihin. Miksi päätin lähteä opiskelemaan Prahaan?

Yksinkertainen vastaus: en päässyt minnekään muualle. Hain esimerkiksi Australiaan, jonne niiden piti ottaa kaksi opiskelijaa, mutta ottivatkin vain yhden, ja minä jäin ensimmäiselle varasijalle. En ole katkera, mutta olen kyllä aika erittäin katkera. Sen lisäksi hain kolmeen Erasmus-kohteeseen (Alankomaat, Tsekki, Irlanti) ja kahteen Nordlys-kohteeseen (Islanti ja Norja), joista ensin mainitut valitsin pitkin hampain ensisijaisiksi. Nordlys-hakemukset taidettiin hylätä suorilta käsiltä siksi, että oma laitos oli jo ehtinyt hyväksyä minut Prahaan. Kaksi muuta Erasmus-kohdetta olivat sivuaineiden kohteita, ja ne kai priorisoivat omat opiskelijat etusijalle, eli en niihinkään tullut valituksi.

No, ei Praha huono vaihtoehto sinänsä ollut, päinvastoin. Yhteenkään huonoon kohteeseen en hakenut. Praha on keskellä Eurooppaa, joten on helppo matkustaa. Se on halpa. Se on historiallinen kulttuurikaupunki, jossa on kaunista arkkitehtuuria ja paljon taidetta koettavaksi. Kaunista luontoakin on kohtalaisen matkustamisen päässä. Mahdollisuus soittaa paikallisessa orkesterissa. Varmasti hyvä kohde kaltaisilleni. (Mutta niin olisi ollut se Australiakin... okei, nyt en enää tämän jälkeen marise siitä.) En kadu.


Minun oli todella vaikea valita, minne hakea vaihtoon. Kohteen valinta yksistään oli niin vaikeaa, että minua suorastaan suututti lukea muiden vaihtoraporteista, kuinka helppoa vaihtoon hakeminen oli.

Kun pyysin neuvoa KV-palveluilta tai ihan keneltä tahansa, kysyttiin aina jotakuinkin: "No, mistä maista tykkäät?" tai jopa muotoiltuna suorasti: "Minne olet aina halunnut matkustaa?" Ei minulla ollut tai ole mitään erityisiä lempparimatkustuskohteita. Halusin valita vaihtokohteen sen mukaan, missä voisin opiskella mielekkäimmät ja jännimmät kurssit. Minusta yksi vaihdon keskeisin tarkoitus on opiskella jotain, mitä ei voi opiskella kotona, etenkin, jos samalla menettää mahdollisuuden opiskella jotain kivaa siellä kotona. Tätä logiikkaa ei kuitenkaan kukaan tuntunut ymmärtävän. Vaihtoonhan lähdetään pitämään hauskaa, shoppailemaan, juhlimaan ja niin edelleen. Etsimään elämyksiä ihmisten kanssa jännissä paikoissa, ihan sama, mitä siellä yliopiston sisällä tapahtuu. Näin vähän kärjistäen.

Mutta kun opiskelu on lähes aina ollut minulle melkein tärkein asia. Suoraan sanottuna en pidä uusiin ihmisiin tutustumisesta, enkä etenkään siitä, että pitää esittää pitävänsä siitä. Minä pidän opiskelemisesta. En halunnut poistua mukavuusalueelta tekemään itselleni tärkeää asiaa niin, että siitä jää vähemmän käteen kuin kotimaassa samaa asiaa tehdessä. Varmasti kaikki muutkin vaihtokokemukset tulevat tarpeeseen, haluan tietysti käydä jännissä paikoissa ja niin edelleen, ei haittaa jos opin pitämään uusista asioista, mutta kun ajatellaan vain vaihtoprosessin alkua, niin rehellisesti sanottuna juuri tämä opinnot edellä menevän hakijan ajatusmaailman väheksyntä oli se, joka vaivasi mieltäni.

Valintansa kurssitarjontaan perustaessa ei oikein voi saada valmiita vastauksia tai edes hyviä vastauksia muilta. Pakko siinä on itse käydä läpi kymmeniä nettisivuja ja yrittää arvioida, mitkä kurssit ovat sopivia ja saatavilla oikeaan aikaan ja oikealla kielellä. Tätä työtä ei oikein kukaan voi tehdä toisen puolesta. Tein melko massiivisia vertailutaulukoita ja listoja, ja kun on näin päättämätön ja ikuinen vaihtoehtojen jossittelija kuin minä, vertailuun meni paljon aikaa ja hermoja. Luulen myös, että kohta iso osa siitä työstä osoittautuu turhaksi, kun kurssitarjonta onkin ihan eri ja learning agreementin alustavat valinnat menevät uusiksi.

Tavallaan siis hyvä, että valinta tehtiin puolestani jättämällä vain yksi vaihtoehto. Vielä vaikeampaa olisi ollut, jos olisi itse pitänyt valita edes kahden yhtä hyvän vaihtoehdon väliltä.


PS: Jos lukija ei tähän mennessä ole huomannut, niin sanottakoon se tässä myös selväsanaisesti: olen aika kyyninen ja pessimistinen ihminen, enkä täällä jaksa aina sitä hillitä. Pitäähän jonkun esittää hypetyksen vastapainoksi kriittisempiä näkökulmia vaihto-opiskeluun.

Kuinka monta sukkaa mahtuu käyrätorveen?

18.9. piti olla kaiken liikenteen ihan sekaisin lakkoilujen takia. Pääkaupunkiseudulla piti olla ruuhkaa, Helsinki-Vantaan lentokentälle jonoja. Lentojen piti olla myöhässä. Mutta mitään erityistä kaaosta tai ruuhkaa ei näkynyt. Tulimme ihan turhaan kentälle puolitoistatuntia ennen lähtöselvityksen aukeamista.

Lakkoa enemmän minua huoletti, meneekö käyrätorvi käsimatkatavaroissa vai ei.  Se on pari senttiä isompi kuin Norwegianin ohjeiden mukaan saisi. Olin kuullut cornistikollegoilta, että hyvin se mahtuu sinne ylälokeroon, mutta olin kuullut myös, että niistä voidaan oikeasti nipottaa todella tarkasti. Kaksi virkailijaa vakuutti lähtöselvitysvaiheessa, että kyllä se käy, mutta koneessa taas joku stuertti kommentoi hyvin epäilevään sävyyn, että siinä on kuule aika iso käsimatkatavara. Mutta se mahtui lokeroon helposti.

(Soitin vaikeutti pakkaamista aika paljon. Minullahan ei ollut käytännössä kuin iso matkalaukkuni varsinaisille matkatavaroille ja henkilökohtaisena tavarana penkin alle menossa läppärilaukku. Mietin moneen otteeseen, onko sitä mitään järkeä ottaakaan mukaan, kun voisin ottaa vähän enemmän vaatteita repussa, mutta koska näytti niin todennäköiseltä, että tulen soittamaan jossain, päätin ottaa sen uhallakin. Vanhemmat postittakoon talvivaatteita. Pari vaatekappaletta sain ängettyä soitinkoteloon ja jopa torven sisään.)

Portin luona oli näytöillä vieretysten kohteet Jyväskylä ja Praha.

Olin viimeksi lentänyt viisi, kuusi vuotta sitten. Olin unohtanut, miten hienolta pilvet näyttävät lentokoneesta. Istuin ikkunapaikalla ja katsoin ulos koko matkan, ja lopulta niskaan alkoi sattua toispuoleisesti. Katsoin, kun aurinko laski pumpulikenttien taakse ja kuunsirppi alkoi näkyä. Söin manteleita ja Fazerin sinistä. Välillä tuntui kylmä ja puristava jännityksen häivähdys, mutta se meni nopeasti ohi.

Lentokentältä otin taksin. Siinä oli uudehkon auton ja wunderbaumin tuoksu. Kuski ajoi vähän liian kovaa, vain yhdellä kädellä, eikä käyttänyt vilkkua kuin ehkä kahdesti koko matkan aikana. Oikeassa ranteessaan oli kultaketjuja, vasemmassa kalliin näköinen kello. Taustapeilistä roikkui rukousnauha. Koko matkan soi diskohtava lauluton jumputus. Tuntui oudolta, kun tienviitoissa oli eri fontit kuin Suomessa.


Yksissä liikennevaloissa seistessä jonkin vanhan ja korkean talon takaa näkyi ja kuului ilotulitusta. Hetken kuluttua näkyi jo vilaus Prahan linnasta.
"There's Charles Bridge", kuski sanoi, johon vain ynähdin vastauksen. En vieläkään tiedä ihan tarkkaan, miksi juuri Kaarlensilta on niin iso juttu, muuten kuin, että se on hienon näköinen. Pitää perehtyä aiheeseen.

Hostelli on ylämäkeen kapeaa mukulakivikatua. Uskalsin kiittää ja hyvästellä kuskin tsekiksi.

Nousin hissillä respaan ja otin avaimet ja petivaatteet. Jossain vaihtoraportissa muistan lukeneen, että Tsekissä saa tottua lukkoihin. Ne meinasivat jo alussa koitua ylitsepääsemättömäksi esteeksi, kun en saanut ensimmäistä lukkoa millään auki. Avain pyöri ainakin viisi kierrosta ja lukossa tuntui vakuuttavia naksahduksia, mutta se pysyi lukossa. Monta minuuttia pyörittelin avainta, kunnes sain oven auki. Sitten avainta piti toisellakin puolella pyöritellä, että oven sai takaisin lukkoon. Ja sitten edessä oli seuraava lukittu ovi.

Makuusalissa on viisi kerrossänkyä. Ihan siistin näköistä. Tyynyt vain ovat tuplasti sen kokoisia, mihin olen normaalista tottunut, ja yöllä kaikki tyynyn massa tuntui olevan ihan muualla kuin oman pään alla. Iso matkalaukku ei mahdu lukittavaan lokeroon sängyn alle, kun siellä on soitin ja läppärilaukku, mutta onneksi minulla on siihen iso munalukko. Ehkä uskallan jättää sen itsekseen sängylle kun lähden kaupungille.

Vaihtoblogi – esiterveiset Suomesta

Hyvät ystävät, kaverit, tutut, myöhempien aikojen opiskelijat ja muut lukijat, olette saapuneet vaihtoblogiini. Kahdelle viimeiseksi mainitulle taholle tiedoksi ja kaikille muille muistutukseksi, että olen Minna ja opiskelen Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta ja kirjoittamista nyt viidettä vuotta. Koska alkoi näyttää siltä, että valmistun mallikkaasti tavoiteajassa, päätin lähteä näin viime hetkillä (jolloin olisi kuulemma pitänyt aloittaa esimerkiksi gradun teko) vaihtoon Tšekkiin.

Olen viettävä Prahassa, Kaarlen yliopistossa syyslukukauden, eli syyskuusta 2015 helmikuuhun 2016. Tarkempana kohteena siellä on Faculty of Arts ja jokunen irtokurssi sieltäsuntäältä. Opiskelun lisäksi aion ottaa kaiken irti edullisesta ja runsaasta kulttuuritarjonnasta (veikkauksia, kuinka monta oopperaa ja musikaalia ehdin nähdä?), yritän matkustella Keski-Euroopassa ja nähdä erityisesti linnoja ja vuoria, ja ehkäpä myös itse soluttautua paikallisiin opiskelijaorkestereihin rakkaimpani eli käyrätorven kanssa (terkkuja puhkuille ja sinfisläisille, tiedän, että kaipaatte meitä).

Tätä kirjoittaessani lähtöön on viisi päivää ja huoneen edustalla lojuva matkalaukku jo melko täynnä. Lisäjännitystä lähtöön tuo lentopäivälleni suunniteltu yleislakko, joka todennäköisesti aiheuttaa tökkimistä myös lentokentillä, sekä se, ettei minulla ole vielä hajuakaan siitä, missä tulen asumaan vaihtoni ajan. Ensi alkuun on varattu peti Arpacay-hostellista. Noin muuten ei vielä jännitä juuri yhtään.

Pysykää linjoilla, niin yritän säännöllisesti kirjoitella kuulumisistani. Kivoimmille tyypeille lähetän postikortteja.