Laskiämpäri kasvoille

Ei ollut tarkoitus enää valittaa järjestelyihin liittyvistä hankaluuksista tai kitistä siitä, miten pihalla olen ollut. Ei se kiinnosta eikä auta ketään. Luulen, että tässä vaiheessa jo omalla kyrsiintyneellä ja kielteisellä asenteellani hidastan ja hankaloitan asioiden järjestymistä, koska ei tällainen voi olla edustava otos vaihto-opiskelijan elämästä. Joillakin vaikuttaa menevän niin mukavasti, kai minä vain takerrun vaikeuksiin muita vahvemmin.

Nyt tuli kuitenkin ihan uusia syitä avautua. Seuraava kirjoitus saattaa aiheuttaa myötämielipahaa, joten pyydän sitä jo etukäteen anteeksi, mutta minusta tämä on jo niin karua, että tarina ansaitsee tulla kerrotuksi.

Kerroin jo aikaisemmin, etta ylipäänsä vaihtoprosessin alusta alkaen olin kujalla kaikkiin valintoihin liittyen, eikä yliopisto osannut neuvoa. Ymmärrän sen: jos olen päättämätön jahkailija, se on oma ongelmani. Eivät kv-sihteerit voi käyttää työaikaansa siihen, että he etsivät minulle mieluisia kursseja ja lukevat ajatuksistani, mikä tekisi minut onnellisimmaksi. Näiden asioiden on ihan perusteltua olla vähän vaikeita eikä siihen tarvitse jäädä rypemään.

Käytännön byrokraattisia asioita täällä oli hoidettavana kaksi: 1) ilmoittaudu Foreign Policelle 30 päivän kuluessa maahantulosta ja 2) käy vahvistamassa/hyväksyttämässä/tms. (engl. acknowledge) eurooppalainen sairaanhoitokortti mahdollisimman pian, jotta oikean sairaanhoitohädän tullessa sen suhteen ei tule ongelmia. Ensimmäiseen näistä oli annettu ohjeeksi, että ottakaa buddy mukaan, koska englannilla ei pärjää. Buddyni kertoi, että se on enimmäkseen kamala kokemus ja  muut vaihtarit ovat puhuneet siitä ikävimpänä byrokraattisena asiana. Jälkimmäisestä buddyni ei tiennyt mitään eikä hän pitänyt sitä edes tarpeellisena. Minustakin se kuulosti oudolta.

Foreign Police -asia ei järjestynyt sitten millään. Minulla meni buddyn kanssa sukset ristiin viikkokausien jälkeen. Enkä jaksanut enää alkaa tapella asiasta, kun hänellä vaikutti olevan koko ajan tärkeämpää tekemistä, hän piti asiaa poikkeuksellisen sekavana velvollisuutena hänen kannaltaan ja hänestä minun kanssani oli liian vaikea sopia mitään. (No, minä olin ihan valmistautunut lähtemään poliisille aamuseitsemältä, kun buddy teki oharit edellisenä keskiyönä, koska hän ei viikon aikana ollutkaan varannut aikaa, vaikka oli luvannut. Olenpa vaikea ihminen.)
Sairaanhoitokorttiasian ohjeet olivat epäselvät. Vihaan sitä, että pitää mennä tiskille kysymään apua ongelmaan, jota ei osaa edes selittää, etenkään, jos ei osaa kieltä. Lisäksi pelkäsin, että rekisteröimättömyys estäisi korttiasian hoitamisen. En yksinkertaisesti jaksanut perehtyä enempää, joten asia jäi.

Lopulta yli viidenkymmenen päivän jälkeen olin ihan hukassa ja pelkäsin, että olen sotkenut asiani pahemman kerran. Kaipasin jotakuta auttamaan, joten laitoin sähköpostia yliopiston kansainvälisiin palveluihin Erasmus-oppilaista vastaavalle henkilölle. Selitin tilanteen: nämä asiat eivät ole mitenkään järjestyneet, buddyn kanssa menee huonosti, kielimuuri hankaloittaa kaikkea, olen sekaisin, uupunut ja yksin, mitä tulisi tehdä seuraavaksi, jotta saisin nämä asiat järjestymään?

Vastaus oli niin uskomaton, etta tekisi mieli jakaa se teille kokonaisuudessaan. Se taitaa kuitenkin olla vähän kyseenalaista, joten tässä vain pääkohdat (huom.: tiivistän liioittelematta):

• Olet aikuinen ihminen, jonka pitäisi osata hoitaa nämä asiat. Jos et osaa hoitaa näitä asioita, ehkä sinun kannattaisi harkita kahteen kertaan, ennen kuin lähdet ulkomaille.
• Jos olet epäonnistunut näiden asioiden hoitamisessa, se on ollut oma valintasi, emmekä voi siihen puuttua. Voimme auttaa vain niitä opiskelijoita, jotka ovat hoitaneet muodollisuudet ajoissa.
• Etkö muka tiennyt, etta Tšekissä puhutaan tšekkiä? Meillä oli ilmainen kielikurssi syyskuun alussa, mitäs et edes hakenut sille.
• Lue uudestaan ohjeet, jotka sait saapuessasi.

Olin aivan pöyristynyt. Miten kukaan voi vastata avunpyyntöön noin tylysti, vaikka syy avunpyyntöön olisikin osittain siinä, että en vain ole saanut aikaiseksi järjestää asioita?

Lähetin heille varsin tiukan vastauksen. Huomatin, kuinka asiatonta on kyseenalaistaa aikuismaisuuteni.  Kerroin muun muassa, että en työharjoittelultani mitenkään päässyt kielikurssille, ja että olin opiskellut sen sijaan itsenäisesti kieltä puoli vuotta, mutta en mielestäni ollut saavuttanut sellaista tasoa, jolla voisin hoitaa virastoasioita sujuvasti. Vedin kehiin myös masennuskortin ja selitin, etta tällaiset asiat vain ovat todella kuluttavia ja jaksamisen raja tulee nopeammin vastaan. Sanoin, että olin kuvitellut, että on luvallista pyytää apua, ja jos sitä pyytää väärältä henkilöltä, tulee edes ohjatuksi eteenpäin. Tunnustin, että toiminnassani on ollut puutteita, mutta olen silti yrittänyt parhaani.

Kuvittelin, että opiskelijoiden hyvinvointi voisi jossain määrin kiinnostaa heitä, silloinkin, kun he ovat ulkomaalaisia syöpälvierailijoita.

Mutta ilmeisesti olin aivan väärässä. Heidän viestinsä oli: jos et osaa hoitaa näitä asioita, et ansaitse apua näiden asioiden hoitamisessa.

Ehkä olen kasvanut holhousvaltiossa. Ehkä elän ideaalimaailmassa, jossa kuvittelen sitaatin "Help will always be given at Hogwarts to those who ask for it" olevan ihan kohtuullinen olettamus tosielämässäkin. Mutta silti.

Ikinä ei Suomessa tulisi leimatuksi epäkypsäksi ja epäonnistuneeksi, koska on heikkona epävarmuuden hetkenä kääntynyt auktorieettien puoleen ja pyytänyt apua. Edes silloin, kun pyytää apua väärältä henkilöltä ja heikoin perustein. Jos henkilö on henkisesti rikki ja asiat pitää vääntää rautalangasta, ne voidaan vääntää rautalangasta, eikö niin? Jos tilanteessa olisi perusteltua syyllistää kysyjää laiminlyönnistä, sekin muotoiltaisiin edes vähän nätimmin.

Toinen vastaus heiltä oli hieman asiallisempi, joskin sen keskeisin viesti oli, että jos tarvitsen psykologin apua masennukseen, olisi minun pitänyt pyytää sitä heti, ja sain yhteystiedot. Kiitos tiedosta, mutta ongelmani ei ollut se, että tarvitsisin psykologia: tarvitsisin jonkun, joka olisi voinut ohjeistaa ja potkia eteenpäin käytännön asioissa, kun en itse osannut enkä jaksanut. En olettanut, että kukaan heistä tulisi taluttamaan minut Foreign Policelle. Se ei kuulu heidän työhönsä. Sanallinen ohjeistus ja rohkaisu olisi riittänyt ainakin aluksi.

Tässä viestissä henkilö vakuutti, että ilman buddya ja tulkkia voi pärjätä ja antoi pari tšekinkielistä fraasia avuksi (joskin hän muistutti pisteliäästi, että tämän ja tämän sanan luulisi minun oppineen jo, jos kerta olen alkeita opiskellut olettaen, että en niitä kuitenkaan osaa, olenhan niin epäonnistunut ja kyvytön), mikä oli jo lähempänä sitä, mitä toivoin sieltä kuulevani.
Mutta lopputulema on kuitenkin, että olen edelleen ihan yksin vaikeuksineni, on vain otettava itseään niskasta kiinni ja hoidettava nämä velvoitteet niin kuin kuuluu. Varmaan pelkällä suuttumisen synnyttämälla energialla saankin itseni sinne poliisille, mutta en silti ole vakuuttunut, että asiat siellä hoituvat mitenkään jouhevasti.

Tähän päätän avautumiseni. Arvostakaa suomalaisen asiakaspalvelun ja opinto-ohjauksen laatua, älkääkä aliarvioiko tšekkiläisten epäkohteliaisuuden laajaa levinneisyyttä ja tuhovoimaa.
Ulkomailla ei aina ole kivaa ja jännää.
Ensi kerralla aion kuitenkin kertoa jostain kivasta ja jännästä (vihje: Andrew Lloyd Webber).