Eräs amerikkalais-puolalainen lingvistiikan opettajamme, jolla on käsittämätön puheripuli ja jonka luennoista kaksi kolmannesta tuntuu menevän aiheen vierestä, totesi näin. Viimeisimpään tietenkin vastasin "Yeah, perfectly", toiseen kohtaan en voi ottaa kantaa, mutta ensimmäinen alkaa tuntua hyvin arkipäiväiseltä. Kaikki on hankalaa ja epämääräistä. Hajottaa, paljon ja usein.
 |
| Näitäkin herroja taitaa vähän hajottaa. |
Esimerkkejä.
Täkäläinen opintotietojärjestelmä on todella hankala käyttää. Kursseja selataan eri paikassa kuin ilmoittaudutaan ja varasijalle ilmoittaudutaan eri paikassa kuin vapaille kurssipaikoille. Kaikki nappulat ovat pieniä ja kummallisissa paikoissa. Koskaan en ihan tiedä, olenko toiminut oikein vai ei, onko saanut sattumanvaraisesti klikkailtua kuten olen tarkoittanut. Paikka- ja aikatiedot eivät välttämättä pidä paikkaansa, kurssikuvaukset saattavat puuttua. Lukujärjestyksessä pystyakselilla on päivät ja vaaka-akselilla tunnit, mutta se on kai maakohtainen outous.
Tämä kyseinen opettaja näytti myös, kuinka hänellä on yhdestä kurssista kolme eri osallistujalistaa tuossa järjestelmässä. Emme tiedä, millä logiikalla opiskelijat niille jakautuvat. "I don't want to look at this damned thing any longer", hän puuskahti tarkistettuaan myöhässä ilmoittautuneiden tiedot omaan listaansa.
Joistain asioista en tiedä, ovatko ne itsessään hankalia, vai enkö vain saa järjestettyä niitä niin hyvin kuin pitäisi. Kuten: jokaisen EU:n kansalaisen, joka aikoo viipyä Tšekissä yli 30 päivää, tulee rekisteröityä poliisille (kulkee ainakin nimillä foreign police ja alien police). Se on byrokraattinen prosessi, jossa ei pärjää englannilla ja elekielellä, joten opiskelijoita ohjeistetaan alusta asti hoitamaan asia buddyn kanssa. Oma buddyni on myös ulkomaalainen, koska hän tulee Slovakiasta, joten hänenkin tulee rekisteröityä. Kuulosti siltä, että tämä olisi kerrassaan kätevästi hoidettu yhdessä.
No, ei. Viktória on ollut hyvin kiireinen eikä ole ehtinyt vastata viesteihini. Kun hän viimein löysi ajan, joka sopisi molemmille (ja jolloin oli jo kulunut yli 30 päivää tulostani, olenkohan minä nyt vähän luvattomasti täällä?), selvisikin, että sinne pitäisi varata aika etukäteen. Tämän velvollisuuden hoitaminen siirtyi taas viikolla. Saa nähdä, onnistuuko sittenkään.
 |
| Tämä kuva ei liity mihinkään, kunhan laitoin teksiseinää jakamaan. Tuollaisia outouksia syntyy, kun täkäläinen huumorintaju vuotaa taiteeseen. |
Sähköposteihin vastaaminenkin on aika yliarvostettua. Hiljattain mainostettiin yliopiston Theatre Clubia, joka järjestää ooppera- ja balettikäyntejä. Jes, halpoja kulttuurielämyksiä, kyllä kiitos. Ilmoittautumiset pyydettiin nimenomaan sähköpostiin, mutta meni yli viikko, ennen kuin niihin vastattiin, ja vastaus oli "nyt kaikki tieto Facebook-sivullamme" eikä mitään muuta. Just.
Toinen esimerkki asioista, jotka saattaisivat toimia, jos ne osaisi hoitaa: julkisia liikennevälineitä varten voi ostaa Open Cardin. Se ei ole pakollinen, mutta ilmeisesti kätevä (? Lukija päätelköön seuraavista kappaleista kantani...) ja halpa tapa ostaa kautta itselleen opiskelija-alennuksineen.
Ensin piti selvittää, missä metroasemalla asiaa voi hoitaa. Sitten piti selvittää, missä siellä metroasemalla – ei nimittäin sillä luukulla, jossa tavallisia lippuja ostetaan. Sitten piti yrittää ymmärtää, mikä lapuista pitää täyttää, kun virkailija sanoo "tuolla pöydällä" ja pöydällä on viidenlaisia lappusia ja kaikki vain tsekiksi. Tarkentavan kysymyksen vastaus "se valkoinen" ei vielä ihan pelasta, koska niitä oli kahdenlaisia, ja lisäksi punainenkin tarvittiin.
Kun hakemus oli jätetty ja pari viikkoa kulunut, tuli ilmoitus, että kortti on noudettavissa. Piti selvittää, missä tuo (jälleen kerran eri) toimisto on. Sitten se olisi pitänyt löytää. Ei helppoa, vaikka apuna oli kartta ja kysyin paikallisilta. Sitten olisi pitänyt tietää, minne luukulle mennä, koska niitähän oli monia. Sitten kun löytää oikean luukun, pitäisi tietää, mistä saa vuoronumeroita: ihan eri huoneesta. Ja sitten pitäisi tietää, mitä niistä neljästä napista pitäisi painaa, jotta koneen sylkäisemällä vuoronumerolla pääsisi noutamaan korttinsa.
Sain kortin, mutta voin sanoa, että meinasin luovuttaa aika monessa kohtaa. Jokaista kohtaa muuten varjosti epävarmuus siitä, osaako vastapuoli englantia ymmärrettävästi ja kuinka epäkohteliaan vastaanoton saan.
Nyt pitäisi enää selvittää, miten siihen korttiin ladataan kautta.
Syöminenkin on hankalaa. Lykkäsin ruokaloissa asioimista viikkokaupalla ihan vain siksi, etten ihan tiennyt, miten niissä toimitaan. Ensin opiskelijakortille ladataan rahaa tiskillä. Sitten mennään jonoon, otetaan niin mieliessään keitto, joka kuuluu aina hintaan (jota yhdellä annoksella on yleensä pari euroa), ja sitten mennään jonossa tietyn ruokalajin kohdalle, näpytellään hassuun koneeseen kyseisen aterian numero ja maksetaan hipaisemalla korttia laitteessa. Ruokalajin kohdalla olevassa näytössä piippaa ja henkilökunnan edustaja tulee täyttämään lautasen. En tajunnut tätä ensimmäisellä kerralla ollenkaan eikä henkilökunta osannut englantia. Muut opiskelijat jonossa onneksi neuvoivat kädestä pitäen. Toivottavasti kaikissa ruokaloissa menetellään samalla tavalla, en jaksaisi taas evottaa, kun tarkoitus on vain täyttää elossasäilymisen kannalta hyvin olennainen tarve.
 | |
| Riisiä, perunaa ja tässä tapauksessa kuskusia on aina huomattavasti pääasiaa, tässä tapauksessa kalaa, enemmän. |
 |
| Tuossa on noin neljä perunaa liikaa... Tumma mössö oli jotain kasvisjuttua. |
 | |
| Ja siinä taas sitä uppopaistettua juustoa. Sitä on aina tarjolla (ja tämän kerran se oli ainoa [pesko]vegeruoka). |
Nettisivuilta voi tarkistaa ruokalistan, mutta se ei aina pidä paikkaansa. Se ei myöskään kerro esimerkiksi aukioloaikoja. Ilmeisesti yleisimmin ne ovat auki 10.45–14 tai 14.30. Nettisivut ovat keskimäärin todella ärsyttäviä ja epäselviä.
Olipahan purkaus tämäkin. Kivemmista jutuista, kuten retkistä, kertonen lähipäivinä lisää, ehkä jopa jäsennellymmin. Lopuksi kuva kauniista asuinalueestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti