Orchestr Univerzity Karlovy – koesoitossa

Ajattelin vielä melko pitkään keväällä, että en viitsi ottaa soitinta mukaan vaihtoon, se on logistisesti niin hankalaa, ja riittäähän sitä tekemistä muutenkin. Sitten tajusin, etten ikinä ole soittamisen aloittamisen jälkeen ollut varmaan edes kokonaista kuukautta soittamatta. Viisi kuukautta erossa torvesta alkoi tuntua liian kipeältä ajatukselta. Sitä paitsi mahdollisuus ulkomaisessa, suurkaupungin orkesterissa soittamisesta houkutti. Orkesteri olisi varmasti myös parempi tapa tutustua tsekkiläisiin ja oppia kieltä kuin tavanomaiset vaihtaripiirit.

Joten aloin etsiä opiskelijaorkesteria, jonka riveihin liittyä. Aluksi en löytänyt yliopiston nettisivuilta mitään musiikkikerhoihin viittaavaa. Kysyin seuraavaksi parilta Kaarlen yliopistoa käyvältä tai käyneeltä, tietävätkö he moisista mitään, mutta he olivat tietämättömiä, jopa musiikkia harrastava kirje- ja nettikaverini. Erään tutun vihjeestä päädyin ottamaan yhteyttä HAMU:un eli täkäläisen musiikkikorkeakoulun väkeen ja kysyin, olisiko heillä käyttöä toisen yliopiston kirjoilla olevalle käyrätorvistille. Kuulemma todennäköisesti olisi (musiikkipiirejä huonommin tunteville tiedoksi: käyrätorvet ovat harvinainen laji, jonka edustajista on usein pula isoissakin kaupungeissa), mutta he kehottivat palaamaan asiaan syyskuun lopussa.

Sitten kesällä tajusin tehdä kaikkein ilmeisimmän: googlasin "Charles University orchestra". Löysin Kaarlen yliopiston kuoron ja orkesterin nettisivut. Kyseessä on neljätoistavuotias, eli yliopiston ikään nähden varsin nuori sinfoniaorkesteri, joka koostuu yliopiston soittoa harrastavista opiskelijoista. Laitoin viestiä, että kelpaisiko vaihtaricorno joukkoonne. Melko pitkän ajan kuluttua, tarkalleen kymmenen tuntia ennen lentoani sieltä tuli vastaus: kyllä, oikein mielellään.

Sain kuulla, että orkesteriin pääsevät jousisoittajat mukaan suoraan, mutta puhallinsoittajille järjestetään koesoitto, koska useimmat puhallinsektiot ovat jo täynnä ja koska heidän roolinsa on monesti solistinen.

30.9. illalla menin koesoittoon, ensimmäistä kertaa elämässäni. Jännitti se mahdollisuus, että vartin soittamisen perusteella kävisi niin, että  olinkin ottanut torven mukaan Prahaan ihan suotta. En edes tiennyt, kuinka monta  ja minkä tasoista käyrätorvistia heillä oli entuudestaan, toisin sanoen oliko nyt todella syytä panna parastaan, vai oliko koesoitto vain muodollisuus.

Soitto meni miten kuten, kesän harvaksisen soittamisen jäljiltä vähän haparoiden. Lämmittelin kolmisoinnuilla ja kiksasin hävettävän herkästi. Koesoiton arvioijina toimineet kapellimestari ja intendentti kuitenkin kehuivat sointiani. Sitten soitin otteita Josef Sukin teoksesta Pohádka. Tämäkään ei mennyt mitenkään erityisen hienosti, mutta harjoittelun ja transponoinnin määrään nähden siedettävästi. Raadin reaktioista oli vaikea arvata, olinko soittanut soolo-osuudet riittävän vakuuttavasti.

 

Mutta tuon ratkaisevan vartin jälkeen sain kuulla: "Thank you. We'd like you to play in our orchestra, and we suggest you try the first horn part today."

Niinpä jäin suoraan koesoitosta harjoituksiin – jotka olivat oikeastaan kauden aloitus lähinnä vanhoille soittajille, suurin osa uusista soittajista tulisi seuraavalla viikolla – ja istuin kahden orkesterin oman käyrätorvistin vasemmalle puolelle ja laitoin ykkösstemmat telineelle. Tuntui aika tungettelevalta asettua heti sektion johtoon, mutta vastaanotto oli kaikkien osalta myönteinen. Kapu oli erityisen iloissaan: "May I introduce you: our new, impressive and potentially first horn player Minna from Finland."

Nähtävästi tulen viettämään keskiviikkoillat tämän orkesterin treeneissä.