Lopun seikkailuja

Tästä tulee nyt luetteloimista, eikä edes kaiken kattavaa, mutta yritän rykäistä ulos viime aikojen kuulumisia ennen kuin unohdan ja koen tarpeelliseksi kirjoittaa käytännön asioista ennen paluuta.

Tammikuussa ja helmikuussa olen opintokiireiden päätyttyä seikkailut niin Prahassa kuin Prahan ulkopuolella, mutta olen myös jättänyt seikkailuja välistä. Esimerkiksi Brnon retken peruin. Onneksi peruin, koska en varmastikaan olisi jaksanut uudestaan edes yhden yön mittaista yksin suunniteltua ja toteutettua reissua tuntemattomaan. Slovakiassa oli sitä riittämiin.

Mutta seikkailuja!

Prahan eläintarha

Kävin Prahan eläintarhassa, joka kuuluu kuulemma Euroopan parhaimpiin. Ja olihan siellä ihan hienoa. Kesä olisi varmasti parempi ajankohta, kun elukoita olisi enemmän ulkosalla, mutta silloin on muitakin kävijöitä enemmän. Reissulle kannattaa varata koko päivä. Vietin siellä reilu neljä tuntia, enkä ehtinyt kiertää kaikkea enkä esimerkiksi syödä kunnolla.

Tosi eksoottisia eläimiä

*söps*

"I'm fabulous"

Kutná Hora

Sitten heittäydyin valtavirtaturistiksi New Prague Toursin retkelle Kutná Horaan.
Vastaavia järjestäjiä on monta, tämän valitsin hinnan vuoksi. Opiskelijalle se maksoi reilu parikymppiä. Ilmeisesti alempi hinta johtui siitä, että Kutná Horaan siirryttiin julkisilla eikä matkafirman omalla bussikuljetuksella. Muut retkeläiset olivat tavallisia turisteja, enimmäkseen keski-ikäisiä pariskuntia.

Kävimme siis kuuluisassa Unesconkin korvamerkitsemässä Sedlecin luukirkossa sekä pyhän Barbaran katedraalissa (joka ei oikeasti ole katedraali, vaan ihan kirkko). Lopuksi täytimme vatsamme omakustanteisesti eräässä legendaarisessa ravintolassa ("eräässä", koska en muista paikan nimeä).

Ihan mukava ja ennen kaikkea helppo reissu. Pääsisi sinne itsekin helposti, mutta kuten sanottua, alan väsyä itsenäiseen järjestelemiseen, on helpottavaa olla vain massan vietävänä välillä.

The Addams Family

Halusin käydä vielä kerran musikaalissa. Kohtalo eli sopivat näytösajankohdat ja tietyn hintakategorian lippujen saatavuus johdattivat minut juuri tähän esitykseen, joka oli hieno, mutta ei poikkeuksellisen ihmeellinen.

Kerroin joskus, että useimmat esitykset Karlínin musikaaliteatterissa on tekstitetty englanniksi. Jesus Christin kanssa en huomannut, kuinka hankala tekstitettyä musikaalia on seurata verrattuna oopperaan. Oopperoissa lauletaan samaa lyhyttä fraasia kerta toisensa jälkeen, joten pikaisen vilkaisun jälkeen voi keskittyä lavaan tekstitysten sijaan. Tiuhaa dialogia ja laulua sisältävää näytöstä onkin paljon vaikeampi ihastella.

Lopuksi yhteenveto näyttämötaiteesta, jota olen kokenut:

Baletteja: 4
Oopperoita: 3
Musikaaleja: 3
Laterna Magika: 1

Tästä puuttuu jotain olennaista. Nimittäin konsertit. En ymmärrä, miten onnistuinkin skippaamaan kaiken. Jotenkin se vain jäi mielen perukoille, kun oli alkuvaihdosta melko tiuhaan järjestettyjä teatterikäyntejä ja toisaalta oman orkesterin keikkoja. Tammikuussa taas oli vaikea saada kohtuuhintaisia lippuja kiinnostaviin konsertteihin.

Krakova

Olin viime keväänä tutustunut Interpalsissa puolalaiseen Martaan. Hän opiskeli silloin ruotsia, nyt taas suomea, ja itse hän puhuu sujuvaa tšekkiä, joten käytännön kielenopiskelun tuesta syntyi kaveruus. Puolan ajattelin muutenkin kuuluvan lähes pakollisiin matkakohteisiin, ja kun olin missannut kaikki yliopiston järjestämät retket, Marta tarjosi hyvän tekosyyn matkata koillisnaapuriin. Säästin hostellikuluissa ja -stressissä ja kävin monta kiinnostavaa keskustelua mukavan ihmisen kanssa – mikä on ollut todella harvinaista toimintaa minulle viime aikoina.


Perjantaina käytin seitsemän tuntia junassa ja bussissa (TigerExpressin yhteys, halpaa, vinkvink) matkalle Krakovaan. Lauantaina taas puolentoista tunnin bussimatka Auschwitziin ja ohjattuun turistikierrokseen. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? "Many people lost their lives". Joka välissä oppaan tärkein viesti tuntui olevan korostaa, kuinka paljon ihmisiä kuoli.


Vaikka Auschwitz on epäilemättä karmiva paikka ja välillä puistatti ajatella, että monissa valokuvissa esiintyvät ihmiset olivat kuolleita tunnin kuluttua kuvan ottamisesta. Parhaimmillaan jotkut pärjäsivät muutamia kuukausia. Mutta sen lisäksi, että nämä ihmiskohtalot ovat minulle liian etäisiä, että jaksaisin liikuttua heidän kärsimyksistään, minua ärsyttää, että Hitleriä pidetään maailmanhistorian pahimpana ihmisenä ja holokaustia hirveimpänä kansanmurhana. Ikään kuin missään muualla ei olisi tapettu järjestelmällisesti paljon ihmisiä.


Sunnuntain olin varannut turisteiluun. Pääasiallinen ohjelmani oli Wawelin linnassa käyminen, lohikäärmekrääsän ostaminen sekä juutalaisaiheisen turistikierroksen käyminen.

Sunnuntain valitseminen oli sekä hyvä että huono ratkaisu: kaikki linnan näyttelyt eivät ole auki sunnuntaisin, toisaalta ne, jotka ovat, ovat ilmaisia.  The Lost Wawel -näyttely olisi kuulemma ollut kiinnostava, mutta aivan sattumalta se oli kiinni juuri nyt parin viikon ajan ja olisi auennut taas seuraavana päivänä. Kovasti olisin halunnut myös lohikäärmeen luolaan, mutta sekin mokoma on suljettu talvikuukausina.

Wawelin lohikäärme – se syöksee oikeasti tulta!

Juutalaiskierros sopi jatkoksi Auschwitzille. Krakovassa olisi myös yleisempi vanhaa kaupunkia kiertävä turistikierros, mutta emännöitsijäni suositteli tätä. Joten tästä viikonlopusta tuli yleissivistyssukellus Puolan juutalaisten historiaan (joka muuten tarkoitti sitä, että tosi paljon ihmisiä kuoli, tiesittekö sitä? Tosi pahat ihmiset tappo tosi paljon ihmisiä!).
 

Juutalaisgeton tuolimuistomerkki

Maanantaiaamuna ennen seitsemää lähti taas bussi-junayhteys Prahaan. Tajusin, että olen saanut tarpeekseni rähjäisistä ja likaisista kivi- ja tiilirakennuksista, oudolla tavalla ikävöin suomalaiseen kaupunkimaisemaan (toki ensisijaisesti maalaismaisemaan). Prahaan saapuessani tajusin jälleen uusin silmin, että tämä ei olekaan tavattoman rähjäinen kaupunki, jos vertaa pienempiin tšekkiläisiin kaupunkeihin sekä niihin, joita Puolassa näin. Yhtäkkiä oma asuinalueeni näyttikin ihan siedettävältä verrattuna jopa Krakovaan.

Jälkikirjoitus

Voisin luoda blogiini koheesiota päivittelemässä taas outoa kalenteriin mielestäni huonosti sopivaa säätä, mutta en jaksa toistaa itseäni niin tylsästä aiheesta. Sanottakoon vain, että kolme päivää jäljellä, pitää pakata ja hoitaa pari paperijuttua, sekä tietysti seikkailla lisää ja yrittää muistaa kirjoittaa niistä jotain.

Viimeisimpänä mielen päällä on ärsytys siitä, että kattolamppuni paloi jo toista kertaa täällä ollessani, ja pihinä ja itsekkäänä mutta silti ympäristöä kunnioittavana päädyin ostamaan todella ahdistavasti kylmää valoa tuottavan energiansäästölampun. Omaan tuttuun kämppään on jo ikävä.