Tenttijaksossa, osa 2

Kummallinen vuodenaika tämä Prahan talvi, sanoisin jopa bipolaarinen. Välillä on ihan talvimaista, kevyttä pakkasta ja lumipyryä. (Kämppis totesi eräänä tällaisena aamuna: "Hey, it's like in Finland!", johon vastasin "Yes, except that it's almost -30 degrees in Finland now" "What, in the south too or just in the north?!" "Well, maybe -25 in Southern Finland" "Oh. Then it's nothing..."). Sitten yhdessä yössä lumi sulaa, on viidestä kymmeneen astetta, aurinko paistaa, linnut laulaa ja tuoksuu keväältä ja koirankakkakeskustelulta. Toivottavasti talvi ei Suomessakin mennä pilalle ennen paluutani.

Matkalla metrosta kämpälle

Eilen palautin viimeisen vaihto-opintoihin kuuluvan tehtävän ja äskettäin täytin myös kurssipalautteet opintotietojärjestelmään. Jos ei lasketa viimeisiä virallisia papereita ja leimoja ja Jyväskylässä jo alkaneiden kurssien esitehtäviä, viimeiset kaksi viikkoa ovat jotakuinkin vapaata lomailua.

Viimeksi kerroin projektinhallintatentistä. Sain siitä heittämällä ykkösen, eli vahvistan aikaisemman epäilykseni: helpoimmat kahdeksan opintopistettä.

Viime viikolla olin viikinkikurssin suullisessa tentissä. Aiheekseni olin valinnut islantilaiset perhesaagat, mutta sivusin muitakin saagagenrejä jonkin verran. Opettaja oli ladannut kurssin yhteiseen Drive-kansioon paljon lisälukemistoa kurssille, joten lueskelin niitä ja etsiskelin hieman artikkeleita netistä.
Tentti kesti puoli tuntia ja se oli melko keskusteleva, ei kovinkaan virallinen. Opettaja kysyi kyllä suoriakin kysymyksiä ja sain omalla puheenvuorollani vastata niin syvällisesti kuin osasin, mutta välillä hänen oma innostuksensa aihetta kohtaan meinasi pirskahdella esiin. Pariin kysymykseen en osannut vastata, joten yritin joko aiheen vierestä tai sanoin suoraan, etten tiedä, ja opettaja saattoi kertoa vastauksen – ja joskus jopa sanoi, ettei itsekään tiedä, halusi vain kysellä minun kantaani. Hän kyseli muutenkin paljon mielipiteitäni kurssista, saagoista, viikingeistä ja siitä, mitä oli mielenkiintoisinta oppia niin saagoista/saagoja lukiessa (olin joskus hommannut itselleni e-kirjan Egill Yksikätinen ja lueskelin sitä syksyllä) kuin yleisestikin. Lopuksi juttelimme vähän Prahan eläintarhasta sekä siitä, kuinka hauskaa oli jossain yhteydessä kuulla, että puhun jonkin verran ruotsia (viikinkikieltä, vau! Käytin sitä jopa yhden tšekkiläisen opiskelijan kanssa, sujui häneltä englantia paremmin). (Sillä opiskelijalla ei muuten ollut käsiä: vasen käsivarsi loppui hieman kyynärpään alapuolelle ja toinen taas vähän ranteen jälkeen, hänellä oli vain pari epämuodostunutta sormentynkää.)

Seuraavana päivänä olin saanut kurssin rekisteriin, jälleen kerran erinomaisella arvosanalla. Projektinhallintatentistä vielä uskon, että olin vain opetellut parit määritelmät riittävän täsmällisesti, mutta tässä tapauksessa luulen pärstäkertoimen ja ulospäin näkyvän kiinnostuksen vaikuttaneen varsinaista osaamista enemmän arvosanaan. Tai sitten arvosanaan vaikutti se, että monet muut olivat kurssilla lähinnä tappamassa aikaa, jos edes olivat paikalla, joten oma hieman hikumpi opiskelutaktiikkani oli heihin suhteutettuna oikeasti erinomainen.

Off-topic: tälleen täällä pakataan juustot juustotiskillä.

Ja se viimeinen essee sarjakuvakurssille: kirjoitin noin kahdeksan sivun verran Allie Broshin blogista ja verkkosarjakuvasta Hyperbole and a Half sekä sen printtiversiosta, erityispainopisteinä kustannusalan murros ja digitaalisen ja painetun median vaikutus sarjakuvan muotoon. Aikaa deadlineen olisi ollut vielä kolme päivää, mutta halusin esseen pois päiväjärjestyksestä, etenkin, kun valitsemassani aiheessa ei ollut tässä mittakaavassa syvennettävää, mitä nyt ehkä lisää lähteitä tukemaan väitteitäni. Arvosanaa vielä odottelen.

Opinnot täällä olivat keskimäärin varsin helppoja. Esseiden ja esitelmien rustaamiseen kului toki aikansa, mutta ne menivät aivan rutiinilla aivosoluja sen pahemmin rääkkäämättä ja aikataulu sattui olemaan inhimillinen. Fyysistäkään rääkkiä kirjastoihin raahautumisen muodossa en kokenut, sillä kaikki taustamateriaali jaettiin meille Drivessä, tai etsin sitä itse netistä.
Melkein toivon, että olisin ollut vaihdossa kandivaiheessa tai ainakin vuotta aikaisemmin, koska suurin osa näistä kursseista ei vastannut oikeaa tasoani. Toivottavasti ei tule kulttuurishokkia, kun hyppään takaisin Suomeen maisteriopintoihin ja ilmeisesti myös suoraan graduseminaariin (jaiks).
Kevään opintosuunnitelman laatiminen oli muuten aika stressaavaa, kun vaikutti siltä, että kaikki valmistumisen kannalta olennainen alkaa heti tammikuussa, eikä mukaan voi päästä yli kuukautta myöhemmin. Onneksi löysin helmikuussa ja maaliskuussa alkavia kursseja niin, että lukujärjestys tuli täyteen.

No, vaikka haastavuus oli mitä oli, useimmilla kursseilla oli mukavat luennot. Esimerkiksi viikinkikurssilla, jossa kävi niin monenlaisia vieraita, ja pidgin-kurssilla, jossa luennoitsija oli viihdyttävämpi kuin useimmat päällenauretut tv-sarjat. Siellä ei ollut hoppu kirjoittaa muistiinpanoja, koska mitään ylöskirjoittamisen arvoista ei kovin paljon ollut.

Kaarlenaukiolla silloin kun oli talvi

_________________________________________________________________________________

Opiskelun ohella olen käynyt katsomassa näillä näkymin viimeisen balettini (Romeo ja Julia) sekä ensimmäisen, varmaan myös viimeisen laterna magikan (Extraordinary Voyages of Jules Verne). Baletit sun muut eivät enää herätä yhtä suuria tunteita, kun niitä on päässyt ihastelemaan säännöllisesti. Toisaalta on jotenkin kiehtovaa tajuta, että tällainen perinteinen korkeakhylttyyrinen taidemuoto, josta arkielämässä on tavallisesti hyvin etäällä, on edelleen niin voimissaan.

Laterna magikaa mainostetaan innovatiivisena multimediateatterina, henkeäsalpaavana kokemuksena ja minä lie, ja samaan henkäykseen puhutaan joskus myös Mustasta teatterista, mutta se oli vähän laimea kokemus. Oli mukava käydä kokemassa Kansallisteatterin Nová Scena (parhaimmat istuimet kaikista kokemistani teattereista!), mutta itse näytelmä ei ollut kummoinen. Siinä oli hetkensä, niin vaikuttavat ja hauskat kuin oudot ja selvästi kehnot. Plussaa englanninkielisistä tekstityksistä (sekä siitä henkilökohtaisesta huomiostani, että aika paljon olisin ymmärtänyt ilmankin). Mustaa teatteria olisi kiva kokeilla, mutta ainakin nettietsintöjeni perusteella ne ovat lähinnä kallista sontaa hyväuskoisille turisteille.

Viimeisistä huvitteluistani ja retkistäni lisää seuraavassa jaksossa.

PS: En ole edelleenkään sairastunut lievimpäänkään lenssuun koko tänä aikana. Jotenkin odotan, että pakko sen nyt jo on iskeä ja pilata loppuaika. Huone nro 3 ei enää yski, mutta huone nro 1 sekä yskii, aivastelee että niistää hyvin pahaenteisesti. Vielä nuo pöpöt minutkin voivat löytää.