Loppusoitto

Aatonaattona soi viimeinen säveleni Kaarlen yliopiston orkesterin riveissä (enkä ole varma, oliko se edes oikea sävel, kapu tuntui aina lopettavan kappaleen eri kohtaan).

Orkesterilla oli yhteensä enemmän keikkoja kuin kotopuolen orkestereilla yleensä (ei yhteensä kuitenkaan). Ensin oli Betlehemin kappelin keikka, sitten esiinnyimme kauppakorkeakoulun Day of VŠEssä, sitten VŠE-tanssiaisissa. Näillä keikoilla soitettiin Josef Sukin Pohádkaa sekä Matrinůn Lidiceä.


Joulukonsertteja oli viisi: Salvátorin kirkon keikka, kaksi Karšltejnin keikkaa, Charvátůvin keikka sekä Sv. Jan pod Skaloun keikka. Huh, ma sanon.

Näistä kaikista keikoista sanoisin lemppareikseni ensimmäisen, koska soitettiin kivointa musiikkia, tai Karšltejnin ja Janin. Niillä keikoilla ohjelmistossa oli perinteinen joulumessu Česká Mše Vánoční (tunnetaan myös nimillä Hej mistře ja Rybovka säveltäjänsä Jakub Jan Ryban mukaan). Sitä mainostavia julisteita näkyy vähän kaikkialla, eli emme olleet edes harvojen esittäjien joukossa, ja jokaisella keikalla meiltä taputettiin encore, joten on se aika suosittu.
Rybovkan kaverina soitettiin pari kertaa  Haydnin Te Deum. Molemmissa oli kuoro mukana. Encorena soitettiin peritšekkiläinen joululaulu Narodil se Kristus pán.

 

Joulubiisejä harjoiteltiin vain kaksi harjoituksissa ja vasta keikalla mentiin kuoron kanssa kaikki kappaleet kokonaan läpi. Etenkin Haydnin suhteen olin epävarma, koska sitä piti transponoida kvartin verran, nuotit olivat perin sekavat ja harjoituksissa putosin aina kärryiltä. Ikävää oli myös kapujen vaihtuminen varoittamatta keikalle.

Rybovkassa jäi harmittamaan oikeiden urkujen käyttämättömyys. Kaikilla keikoilla oli sähköpiano, jonka ääni on kyllä aika munaton verrattuna oikeisiin urkuihin, mutta kaikissa keikkapaikoissa ei edes olisi ollut urkuja. Kai se olisi tullut liian kalliiksi sielläkin, missä urut olisi ollut.

Salvatorin keikkamme juliste, tekijä (minulle) tuntematon

Ensin soitettiin siis Salvátorin kirkossa (ei tekemistä R. A. Salvatoren kanssa). Se on aivan Kaarlensiltaa vastapäätä. Ovet olivat auki, joten lavalta oli kohtalainen näkymä Prahan linnalle.

Salvátorin kirkko Kaarlensillan tornista nähtynä

Se on hieno katolilainen kirkko. Komea alttari, paljon kultaa ja marmoria (kai se sitä oli?). Katto on korkea ja se oli valaistu sinisellä savukuvioisella valolla.

Mutta siellä oli hyvin vähän tilaa lavalla ja erityisesti pirun kylmä soittaa – sanoisin, että alle kymmenen astetta. Kaikilla oli takit päällä ja minulla myös neulesormikkaat (hyvä soitinvalinta, koska ei suurimpaa osaa soittimista voi soittaa hansikkaat kädessä). Takahuone sentään oli lämmitetty ja tarjolla oli jopa teetä.
Olen iloinen, että tuli koettua sielläkin esiintyminen.

Tältä kaudelta paljon odottamani soittomatka oli kaksi joulukeikkaa Karlštejnin linnassa 19. päivä.
Junaliput sinne maksoivat yhteensä 40 korunaa eli 1,5 euroa. Reilun puolen tunnin junamatka suuntaansa. 1,5 €. Terveisiä VR:lle.

Linna oli hieno keikkapaikka, vaikka sali ei olekaan kovin suuri, ja siellä(kin) oli melko vilpoisaa. Soitimme kahteen kertaan saman setin ja keikkojen välissä oli alle tunti aikaa, mutta ihme kyllä naama kesti.

Sitten soitimme 21. päivä jonkin sairaalaan pienessä, kauniissa ja varsin lämpimässä Charvátův-salissa. Siitä keikasta ei jäänyt muuta erityistä mieleen, kuin että se oli ainoa keikka, jonne sain kutsuttua orkesterin ulkopuolisia tuttuja. Olen käynyt oopperassa ja baletissa saksalaisen Xenian kanssa (me kaksi olemme humanistisen tiedekunnan Theatre Club tänä vuonna), ja koska hänellä on myös puhallinmusiikkitausta ja opiskelijan budjetti, hänet oli helppo houkutella mukaan.

Viimeisenä oli 23. päivä puolen tunnin bussimatkan päässä Sv. Jan pod Skaloun (suom. pyhä Jan [varmaan siis Johannes] kallion alla) keikka. Harmitti, että tulimme sinne niin myöhään, koska en nähnyt kaupungista mitään. Kirkon sisällä on luola, jossa on pyhän Ivanin jäänteet. Kirkko on kuulemma kesät talvet kylmä ja kostea, mutta ei tällä kertaa yhtä kylmä kuin Salvátor.
Kuvasin siellä, mutta jälkikäteen kuulin joltain mummelilta, ettei olisi saanut, joten ehkä syntini lieventyy, jos en julkaise niitä täällä.

Kuva: Lukáš Kalista, Wikimedia Commons

 
Keikan jälkeen mentiin sikäläiseen pubiin karonkkaan. Orkesterin puolesta saimme teetä, kaiken muun sai halutessaan ostaa itse. Illan aikana kapu piti lyhyen kiitospuheen viimeisen keikkani kunniaksi, ylisti soittoani, harmitteli poismenoani ja toivotti tervetulleeksi uudestaan milloin vain. Lopuksi sain aplodit. Tuli melkein tarve siteerata Bilboa tämän 111-syntymäpäivän puhetta, mutta lopulta kiitin vain lyhyesti siitä, että sain olla mukana ja sain astetta kiinnostavamman vaihtokokemuksen.


Haikeaa on, kieltämättä. Etenkin, kun vasta joulukuussa aloin vähän enemmän tutustua ihmisiin (ja opettamaan sellaisia suomalaisia fraaseja kuin "hölökynkölökyn"). Juuri tuona viimeisenä iltana eräs norjalainen alttoviulisti pyysi minut aattoillaksi arkkitehtiopiskelijakavereittensa luokse nyyttärihenkiseen joulunviettoon, koska hänen mielestään kenenkään ei tulisi olla yksin jouluna. Näin jälkikäteen kyseisestä illasta sanottakoon vain, että olisin paljon mieluummin ollut yksin kotona, mutta olihan siellä ihan siedettävää ruokaa.

Mutta yksi hyvä puoli orkesterin päättymisessä on: selkäni on aivan rikki torven ja laukkujen kantamisesta. Karlštejniinkin piti kävellä liki kaksi kilometriä juna-asemalta, ja seitsemän vaskikilon lisäksi mukana oli oma olkalaukku eväineen, kangaskassissa kamera ja lisävaatteita kylmyyden varalle sekä nuottiteline. Lisäksi julkisissa kulkuneuvoissa joutuu kantamaan soitinta pitempiä aikoja kuin mihin olen tottunut.

Omiin orkesterihin on varmasti kiva palata, koska 1) ei tarvitse aina raahata omaa nuottitelinettä treeneihin 2) treenit alkavat ajoissa ja aika käytetään tehokkaasti 3) treeneissä ymmärretään ansatsin päälle ja pidetään taukoja 4) harjoitellaan huolella keikkoja varten 5) pidetään orkesterilaiset paremmin ajan tasalla... Niin ja varmaan 6) ihan jees on myös ymmärtää kaikkien puhetta.


Huomenna lähden aamuvarhaisella Bratislavaan. Aion nähdä kaksi tai kolme linnaa. Pitäisi myös vähän opiskella, koska Jyväskylän avoimesta yliopistosta on jäänyt yksi kurssi roikkumaan, ja se pitäisi palauttaa viimeistään 31.12...